Miksi olen ehdolla kuntavaaleissa?

Julkaistu:

Nurmijärvi on ollut kotikuntani 30 vuotta – suurimman osan elämästäni. Rakastan kotiseutuani ja haluan tehdä jotain sen hyväksi. Haluan olla vaikuttaja, joka päättää kotikuntamme tärkeistä asioista. Siksi olen päättänyt lähteä ehdokkaaksi kevään 2021 kuntavaaleihin.

Uutta energiaa ja asiantuntemusta valtuustoon

Minulla on akateeminen tutkinto (DI) ja toimin suuressa kansainvälisessä yrityksessä edunvalvontapäällikkönä. Työni kautta minulla on 20 vuoden kokemus poliittisesta vaikuttamisesta sekä kotimaisesta ja kansainvälisestä järjestötoiminnasta. Haluan nyt antaa asiantuntemukseni, osaamiseni ja elämänkokemukseni kotikuntani käyttöön. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista – yhdessä.

On jännittävää lähteä ensikertalaisena ehdolle kuntavaaleissa! Olen ollut tähän asti tekemisissä enemmän valtakunnallisen ja EU-politiikan kanssa, mutta haluan laajentaa osaamistani kunnallispolitiikan asioihin. Kuntapäätöksenteossa jatkuva uudistuminen ja kehittyminen on tärkeää, siksi valtuustoon tarvitaan uutta energiaa ja asiantuntemusta.

Pääteemani vaaleissa ovat kestävä kehitys, ilmastonmuutos, energia ja elinympäristömme turvallisuus ja viihtyisyys. Olen työskennellyt näiden aiheiden parissa vuosikymmeniä ja ne ovat minulle tärkeitä. Näiden ohella mm. kunnallisten palveluiden kehittäminen sekä yritysten toimintaedellytysten parantaminen ovat keskeisiä asioita agendallani.

Haluan vaikuttaa kuntalaisten hyväksi erityisesti Klaukkalan aluetta koskevissa asioissa, kuitenkaan unohtamatta koko Nurmijärven etua. Haluan olla tekemässä pitkäjänteisiä päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat paitsi nykyisille myös tuleville sukupolville.

Kuntavaaleissa on kyse sinun asioistasi

Nurmijärvi on mahtava kunta, joka tarjoaa hyvän elämän edellytykset kaikenikäisille. Mutta meillä on myös kehitettävää. Kuntamme voisi olla entistäkin kestävämpi, tiiviimpi, toimivampi ja houkuttelevampi. Haluan kotikuntamme parasta – että jokainen pärjäisi paremmin ja arki olisi sujuvaa. Haluan, että kuntalaisilla – niin nuorilla kuin ikäihmisilläkin – on edellytykset elää oman näköistään elämää.

Kunnissa tehdään suomalaisten arkeen ja lähiympäristöön kaikkein suorimmin vaikuttavat päätökset. Kuntavaaleissa valitaan päättäjät, jotka ajavat juuri sinun elämääsi vaikuttavia asioita. Koronakriisin jälkeen meitä odottaa valtava hyvinvoinnin uudelleenrakennusurakka. Kyse on muun muassa siitä, minkälaisen perusopetuksen haluamme lapsillemme, miten kehitämme terveyspalveluita, miten varmistamme hyvän hoivan ikääntyneille, miten ohjaamme laadukasta rakentamista ja miten kehitämme lähiympäristömme viihtyisyyttä. Näihin asioihin tulen ottamaan kantaa vaalikampanjassa.

Haluan olla tekemässä pitkäjänteisiä päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat paitsi nykyisille myös tuleville sukupolville.

Kevään kuntavaalit ovat some-vaalit

Koronatilanteesta johtuen tulevat kuntavaalit poikkeavat aiemmista vaaleista erityisesti sen suhteen, miten ja missä vaalikeskustelua käydään. Kevään vaalit ovat entistä enemmän some-vaalit eli keskustelut käytäneen pitkälti sosiaalisessa mediassa, kun mahdollisuudet tapaamisiin toreilla ja turuilla ovat rajalliset. Minulle ehdokkaana on kuitenkin tärkeää kuulla äänestäjien näkemyksiä, mitä asioita juuri sinä toivot edistettävän kunnassamme. Ole aktiivinen, kysy ja keskustele, ja muista äänestää!

Tulen tekemään vahvaa some-kampanjointia: seuraa näitä nettisivujani sekä facebook, twitter, linkedin ja instagram-tilejäni.

Vaaliterveisin,

-Kari

Lisää julkaisuja

18.4.2021

Puolimatkan krouvissa

Uudessa blogissani ”Puolimatkan krouvissa” fiiliksiä kuntavaalikampanjan puolivälissä. Kampanjan perusta on nyt rakennettu, mutta varsinainen vaalikeskustelu vasta käynnistymässä. Kampanjan grande finale häämöttää kesäkuussa.

14.3.2021

Nuorissa on tulevaisuus – tehdään se yhdessä

Nuorten tulevaisuuteen liittyy tällä hetkellä epävarmuutta ja huolenaiheita. Meidän aikuisten on huolehdittava siitä, että lasten ja nuorten usko ja oikeus tulevaisuuteen säilyy. Meidän on varmistettava, etteivät nuorten palvelut kunnan heikossa taloudellisessa tilanteessakaan vähene, vaan niitä kehitetään edelleen nuoria kuunnellen.

11.2.2021

Kestävä kuntatalous

Nurmijärven kuntatalous tulee saada kestävälle pohjalle. Tämä edellyttää maltillisia investointeja ja velkatason saamista haltuun. Kuntaan pitää saada lisää työpaikkoja, yritysten toimintaedellytyksiä tulee parantaa ja palveluja on pystyttävä tuottamaan fiksummin ja tehokkaammin.